Kouvolassa luovuttava paperisista esityslistoista

Kouvolan Sanomat, 25.1.2018

Kouvolan kuntapolitiikassa on vallallaan monia vanhentuneita tapoja ja käytäntöjä. Yksi niistä on paperiset esityslistat ja oheismateriaalit, joita Kouvolassa tänäkin päivänä jaetaan kaikille valtuutetuille ja lautakuntien jäsenille viikoittain. Monet eivät ehkä tule tätä ajatelleeksi, mutta paperiset esityslistat aiheuttavat kaupungille aivan turhia kustannuksista – ympäristöhaitoista puhumattakaan.

Olen itse toiminut teknisen lautakunnan jäsenenä viime kesästä alkaen. Tekninen lautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kaksi kertaa kuukaudessa ja jäseniä lautakunnassa on yhteensä neljätoista. Jos ajatellaan, että yksi lautakunnan jäsen saa yhteensä 100 sivua paperia esityslistojen ja oheismateriaalien muodossa kokousta kohden, mikä teknisessä lautakunnassa on täysin realistinen määrä, on kokouskohtainen paperinkulutus yhteensä 1 400 sivua. Tämä tekee 2 800 sivua paperia kuukaudessa – yhdessä lautakunnassa.

Maailmassa kulutetaan noin miljoona tonnia paperia päivittäin ja paperin kulutus maailmalla kasvaa koko ajan. Joillakin alueilla kasvava tuotanto uhkaa viimeisiä luonnonmetsiä, niistä riippuvaisia kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Paperin tuotanto aiheuttaa myös suuria määriä haitallisia päästöjä ympäristöön. Kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n mukaan paras ja tehokkain keino yrityksille ja organisaatioille pienentää omaa ekologista jalanjälkeään ja myös säästää turhissa kustannuksissa on nimenomaan paperinkäytön minimointi. On hälyttävää, että tästä huolimatta myös Kouvolassa tuhlataan viikoittain järjetön määrä paperia, vaikka sähköisten esityslistojen käyttöön on monissa muissa kunnissa siirrytty jo aikoja sitten.

Kauniaisten kunnassa pohdittiin sähköisiin esityslistoihin ja paperittomiin kokouksiin siirtymistä vuonna 2016. Kauniaisissa laskettiin, että tästä aiheutuvat säästöt kunnalle olisivat vuositasolla noin 17 000 euroa. Kouvolassa olisi siis vähintäänkin aiheellista tehdä samankaltainen selvitys. Paperisista esityslistoista luopuminen säästäisi paitsi ympäristöä, myös kaupungin ja sen työntekijöiden resursseja, jotka voisi siirtää tähdellisempään käyttöön.

Toivon, että viimeistään nyt myös Kouvolassa pohdittaisiin paperisista esityslistoista ja oheismateriaaleista luopumista kokonaan. Niille, jotka kokisivat paperiset listat elintärkeiksi, voitaisiin ne erityispyynnöstä toimittaa. 2000-luvulla ja kaiken tämän tiedon valossa sen ei kuitenkaan pitäisi olla ensisijainen vaihtoehto – jos vaihtoehto ollenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s